Anna Peltomaa ja Emma Kurkinen.

Peltokurki – Siskoja, mutta ei siskoja

Peltokurki on kohtaaminen kahden naisen musiikillisella polulla

Emma Kurkinen ja Anna Peltomaa perustivat Peltokurki-yhtyeen.

Yhteenhioutunut laulusaundi ja syvälliset sanoitukset ovat Peltokurjen ydintä

Kahden laulaja-lauluntekijän Anna Peltomaan ja Emma Kurkisen muodostaman symbioottisen pohjoisen duon taika perustuu vahvoihin lauluharmonioihin ja kykyyn tarkastella maailmaa herkkyyden kautta. 

“Modernia laulelmaa”, totesi Satumaa Veikkola kuullessaan yhtyeen livetaltiointeja.

”Laadukasta kansanmusiikkivivahteista poppia. Ensimmäisessä albumissa oli jotain sellaista perinnetietoisuutta ja hienoa laulunkirjoitusta, joista pidin.” – Jussi Mäntysaari, Head of Music, Radios, Nelonen Media

Peltokurki edustaa stemmavoittoista taidepoppia, jossa on kaikuja folkista

Peltokurjen musiikki on aseista riisuvan rehellistä  ja kuulijaa lähelle tulevaa.  Tekstit ja tarinat ovat laulujen keskiössä ja koskettavat, elämältä maistuvat sanoitukset saavat näkemään vaikeissakin asioissa toivoa. Kipeän kauniit maailmat ja järkähtämätön läsnäolo tekevät yhtyeestä väkevän kokemuksen niin levyltä kuin livenä. Suomalaisessa mytologiassa kurkea on pidetty taivaankannen kannattajana ja niin myös Peltokurki kykenee ottamaan kuulijansa lohduttavasti siipien suojaan.

Ville Pusa Northern Flame Music CEO toteaa: ”Kun kuulin ensimmäistä kertaa Peltokurjen musiikkia innostuin. Suomi on pitkä maa ja Peltokurjen musiikki on juuri sellaista musiikkia, mitä Suomen kansa janoaa. Olemme innoissamme, että voimme vahvistaa suomalaista musiikkikenttää julkaisemalla kahden vahvan naisen visiota ja vahvistaa heidän unelmaansa.”

Julkaisut ja levy-yhtiö

Peltokurki solmi ensimmäisen levytyssopimuksen Ville Pusan ja Jari Ilomäen luotsaaman Northern Flame Musicin kanssa toukokuussa 2023 ja ensimmäinen single Tanssitaan julkaistiin 26.5.2023. Peltokurki julkaisi omakustanteisen esikoisalbuminsa Peltokurki I keväällä 2021. Albumia edelsi viisi singlejulkaisua, jotka kaikki ovat saaneet radiosoittoa ja median huomiota. Ensimmäinen single Musta koira palkittiin Oulun musiikkivideofestivaaleilla Post-pumpelilla. Yhtye on ehtinyt keikkailla paljon aina festivaalilavoilta loppuunmyytyihin konserttisaleihin. Kappaleet ovat heränneet henkiin niin duolla kuin orkesterilla laajennetun kokoonpanon voimin.

Diskografia

Medialle

Management: peltokurkimanagement@gmail.com

Haastattelupyynnöt, yhteistyöt, keikkakyselyt

 

Levy-yhtiö: Northern Flame Music 

Yhteys: Ville Pusa ville@northernflamemusic.com

Jakelu: Warner Music Finland

Esittelyteksti pitkä Esittelyteksti lyhyt Kuvapankki
Peltokurjen artikkelipoiminnat.

Artikkelipoiminnat

MunOulu 26.5.2023 

Peltokurjen siivet kantavat – levytyssopimus Northern Flame Musicin kanssa on unelmien täyttymys

Oulu2026 15.12.2021

Oulu2026-kulttuuripersoona: Peltokurki

Urbo.fi 15.3.2021

Urbo kysyy: Miltä Oulu kuulostaa?